Festival à corps - nykytanssi- ja performanssifestivaali

toukokuuta 07, 2019

Festival à corps - nykytanssi- ja performanssifestivaali

KUVA: Jean-François Quais

Pitkin vuotta olenkin välillä postauksissa maininnut, että heti vaihtovuoteni alussa syyskuussa menin mukaan näyttämötaiteiden opiskelijoiden jokavuotiseen tanssi- ja performanssiteokseen, joka esitettiin lukuvuoden lopuksi Poitiersin "Festival à corps" -nykytanssi- ja
performanssitaidefestivaaleilla. Ajattelin, että teen nyt vielä oman postauksen siitä, millainen tuo festivaalikokemus oli ja millaista tuossa ryhmässä oli vuoden aikana.

Festivaali kesti yhden viikon ja sen aikana eri puolilla kaupunkia esitettiin sekä ammattilaisteoksia että muiden yliopistojen ryhmien opiskelijateoksia. Pääasiassa esiintyjät tulivat eri puolilta Ranskaa, mutta muutama yliopistoryhmä tuli Espanjasta, Kanadasta ja jopa Etelä-Koreasta asti. Poitiersin opiskelijoiden teoksen tuottaa Poitiersin yliopistoliikunnan tanssinopettaja Isabelle Lamothe, joka kutsuu joka vuosi jonkun ulkopuolisen koreografin ohjaaman teoksen. Tänä vuonna ohjaajana toimi pariisilainen tanssija-koreografi Olivia Grandville yhdessä säveltäjä Jonathan Kingsley Seilmanin kanssa. Laitan tähän joitakin kuvia teoksestamme, jonka teemana oli Woodstock-festivaali.

KUVA: Jean-François Quais

Festivaalin aikana poitiersin opiskelijat toimivat aina myös vähän hosteina saapuville ryhmille. Viikon alussa meidän 25 hengen ryhmä jaettiin pienempiin ryhmiin, joille jokaiselle annettiin oma vierasryhmä tuutoroitavaksi. Sain espanjalaiset tuutoroitavaksi, mutta heidän saavuttuaan kävi ilmi, että he ovatkin jo useamman vuoden ajan osallistuneet tälle festivaalille ja oikeastaan tuntevat ihmisiä Poitiersista paljon enemmän kuin minä. Muissa ryhmissä oli samanlainen tilanne, joten tutorryhmät oli ilmeisesti tarkoitettu enemmän mukavaksi eleeksi. Viikon aikana aina iltaisin oli useita esityksiä, joiden jälkeen jäätiin viettämään yhdessä iltaa. Päivisin oli ammattilaistanssijoiden ohjaamia tunteja tai paneelikeskusteluita esittäivistä taiteista. Kätevää oli, että festivaaliviikon aikana kaikille esiintyjille oli tarjolla joka päivä ilmainen lounas ja päivällinen jossain opiskelijaruokalassa.

KUVA: Jean-François Quais

Yhteiset ruokailut, kuljetukset eri esityspaikkojen välillä ja yhdessä esitysten katsominen viikon ajan ryhmäytti myös ihan kivasti. Tuon viikon aikana tutustuin ryhmäläisiimme ja puhuin, ja ennen kaikkea mulle tultiin puhumaan, enemmän kuin koko vuoden aikana siihen asti. Monet olivat jo opiskelleet yhdessä useita vuosia, joten kaikki olivat syksystä asti heti hyvin ryhmäytyneitä. Vaihtarina on aina vaikeampi päästä mukaan paikallisiin porukoihin, joissa kaikilla on tiukat aikataulut ja selvät omat rutiinit. Mulle kuitenkin tämä ryhmä oli ainut, jossa pysyi samat ihmiset läpi vuoden. Antropologiassa kun tein kursseja kandin kaikkien vuosikurssien kanssa, niin ihmiset vaihtuivat joka kurssilla, ja niillä oikeestaan millään en päässyt puhumaan ranskalaisten kanssa muutamaa sanaa pidempää. Tutustumisessa ranskalaiset ovat ehkä vähän samantyyppisiä kuin suomalaisetkin: pitkän läsnäolon, esimerkiksi useamman saman kurssin jälkeen aletaan tottua toisiimme ja sitten on luontevaa puhua enemmäm, mutta alussa ei aktiivisesti yritetä kaverustua, varsinkaan vaihtarin kanssa. Vuoden aikana kuitenkin tässä ryhmässä teimme yhdessä niin paljon harjoituksia, kävimme katsomassa muiden esityksiä ja osallistuimme tanssikursseille, että pääsin lopulta tutustumaan ihan hyvin. Olen siis tosi tyytyväinen, että menin mukaan tuohon ryhmään sekä kielenoppimisen ja ranskalaisten näkemisen vuoksi, mutta myös vähän erilaisen performanssiteoksen kokemisen vuoksi.