Hiihtolomaviikko Bretagnessa - Saint-Malo ja Quimper

Valitsin viikon reissulleni kaksi pientä kaupunkia, toinen Pohjois- ja toinen Etelä-Bretagnessa, joihin keskittyisin ja joista voisin tehdä päiväretkiä lähialueille käyttäen julkista liikennettä. Olin tutkinut matkafoorumeja ja googlaillut Bretagnessa liikkumista ja tullut siihen tulokseen, että lähes kaikki matkavinkit keskittyivät autolla alueen kiertämiseen, sillä paikallisliikenteestä on melko vaikea saada tietoa netissä ja varsinkin talvella moneen pienempään paikkaan pääsee vain kerran päivässä tai jopa vain pari kertaa viikossa julkisella liikenteellä. Suuri osa Bretagnen nähtävyyksistä onkin sen luonto, esimerkiksi näköalatasanne rantaviivan jyrkänteellä autotien varressa. Näin jälkikäteen voi kuitenkin  sanoa, että ilman omaa autoakin pystyi liikkumaan ja näkemään paljon.

Satamakaupunki Saint-Malo

Vietin loman ensimmäisen viikonlopun Pariisissa tanssikurssilla, jonka jälkeen maanantaina lähdin junalla kohti Saint-Malo -satamakaupunkia Pohjois-Bretagnessa. Vaihdoin junaa Rennesissä ja kokonaisuudessaan matka-aika oli noin kolme tuntia. Saint-Malo on pieni, 50 000 asukkaan satamakaupunki, joka on varsinkin kesäaikaan yksi Bretagnen turistisimmista kohteista. Näin helmikuun lopussa sesongin ulkopuolella, mutta kuitenkin ranskalaisten talviloman aikaan väkeä oli, mutta ei tungokseen asti. 

Saint-Malo muurien ulkopuolelta

Saapumispäivän iltapäivän ja illan Saint-Malossa kiersin sen pitkällä rannalla (Plage du Sillon) ja vanhassa kaupungissa (Intra-Muros), joka on täysin linnoitettu eli pieni keskusta on rakennettu muurien sisälle. Saint-Malo on tunnettu myös siellä voimakkaasti näkyvästä vuorovesi-ilmiöstä. Mun oleskelun aikana kuitenkin meri oli tosi matalalla, jolloin rannan hiekkasärkät olivat paljaana, mikä mahdollisti kävelyn muutaman sadan metrin päässä rannasta oleville Île du Grand Bé ja Petit Bé -pikkusaarille. Tällä kertaa näin vain kuvissa toisen sen ääripään, korkean meren, jolloin rantaa ei näy ollenkaan ja aallot nousevat rakennusten seinille asti.

Plage du Sillon, Saint-Malo

Île du Grand Bé, Saint-Malo

Cité d'Aleth, Saint-Malo

Le Mont Saint-Michel -luostarisaari

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä tein päiväretken pikkuiselle, noin 40 asukkaan le Mont Saint-Michel -luostarisaarelle. Le Mont Saint-Michel sijaitsee noin 50 km päässä Saint-Malosta, aivan Normandian ja Bretagnen rajalla. Virallisesti se ilmeisesti kuuluu Normandialle, mutta jos Bretagnelaisilta kysyy, on se vielä ehdottomasti Bretagnen puolella. Mont Saint-Michel on UNESCOn maailmanperintökohde ja saaren luostari yksi Ranskan vierailluimmista kohteista. En ollut etukäteen löytänyt julkisella liikenteellä pääsyä sinne ja takaisin Saint-Malosta saman päivän aikana talviaikaan, joten olin jo luopunut ajatuksesta käydä siellä, mutta Saint-Malon juna-asemalla kuulinkin sen olevan mahdollista ja sain aikataulut. Yksi syy paikallisliikenteen aikautulujen löytämisen hankaluuteen on se, että Bretagnessa ja Ranskassa yleisesti on hyvin paljon pieniä juna-asemia, joiden välisiä yhteyksiä hakukoneet eivät aina löydä, jos ei tiedä tarkasti, minkä aseman kautta kannattaisi kulkea.

Le Mont Saint-Michel -luostarisaari

Lähdin kymmenen jälkeen Saint-Malosta junalla Dol de Bretagne -asemalle, jossa odotti liityntäbussi, joka vei Mont Saint-Michel -saaren viereen. Perillä bussilta olisi voinut kävellä vielä noin 40 minuuttia saarelle siltaa pitkin, mutta ilmaisia navette-busseja kulki 10 minuutin välein, joten nousin sellaiseen ja olin muutamassa minuutissa saarella. Siihen aikaan meri oli hyvin matalalla, joten saari ei oikein vaikuttanut saarelta, kun kaikki sen ympäristö oli paljaana. Kävellen ei kuitenkaan kulkusillan ulkopuolelta olisi voinut mennä, sillä saarta ympäröi juoksuhiekka. Pienen saaren kiersi periaatteessa ympäri kymmenessä minuutissa, mutta kiipeily ylös alas sen jyrkkiä portaita ja vierailu luostarissa teki reissusta parituntisen. Alle 26-vuotiaat Euroopan Unionista tulevat pääsevät ilmaiseksi saaren pääkohteeseen eli luostariin, joten päätin käväistä.

Navette-bussi toi iltapäivästä turistiryhmät

Saaren huipulta katsottaessa näkymä oli enemmn saarimainen. 

Le Mont Saint-Michel on muiden matkakertomusten perusteella ollut aivan tupaten täynnä kesäaikaan ja pienillä kujilla ja muurien välisissä porraskäytävissä on vaikea liikkua. Nytkin porukkaa oli riittävästi, mutta ei ihan liiaksi. Airbnb-majoittajani varoitti aamulla, että lähes vain turistien saarella hinnat ovat myös sen mukaiset, joten otin Saint-Malosta omat eväät mukaan. Portailla ja pienissä puutarhoissa olikin piknikkelijöitä nauttimssa auringonpaisteesta joka puolella. Le Mont Saint-Michelen "historiallinen keskusta" -katu on noin 100 metriä pitkä, mikä antaa kuvaa saaren koosta. Omien eväiden kanssa pari tuntia riitti vierailuun oikein hyvin.

Lokit vaanivat turistien lounaita.

Päivävaellus Cancalessa

Kolmantena Saint-Malo päivänä lähdin aamulla paikallisbussilla puolen tunnin päässä sijaitsevaan viiden tuhannen asukkaan Cancale-kylään Saint-malon itäpuolelle. Saavuin bussilla kylän kirkolle, josta lähdin laskeutumaan merta kohden. Näin sattumalta kylttejä Pointe de Hockin vaellusreitille, jota lähdin sitten seuraamaan. Varmistin vielä reitin alussa Google Mapsista, että kuinka pitkä matka olisi tulossa. Pointe du Hockilta näytti olevan alle 10 kilometriä Pointe du Grouin kalliojyrkänteille, joten päätin tehdä päiväkävelyn sinne. Bretagne on täynnä erilaisia "kärkiä", "Pointeja", joista varmasti kaikki mainitaan jollain "pakko nähdä" -listalla. Ajattelin, että haluan käydä joillain noista "kärjistä". Oli siis kiva, että sattumalta löysin tuon reitin.

Pointe de Hock-vaellusreitti seurasi tarkasti kallioisen rantaviivan muotoja 40 metrin korkeudessa. Kävelin reitin läpi muutamassa tunnissa valokuvaillen. Välillä reitti oli tosi tasaista kovaa mutapolkua, mutta välillä oli jyrkkiäkin kallioisia ylä- ja alamäkiä. Näkymien perusteella olisi voinut luulla olevansa välimerellä - ja myös ilman perusteella. En olisi uskonut, että vietän helmikuisen viikon t-paidassa +20 asteessa Bretagnessa. Reitin varrella oli useita pieniä poukamia, joissa muutamia seurueita otti aurinkoa ja parilla rannalla oli useita uimareitakin ja rantalomailijoilta. Reitti oli melko hiljainen, sillä vain muutamia kävelijöitä tuli vastaan. Pointe de Grouinilla puolestaan oli vähän enemmän ihmisiä, sillä sinne pääsee suoraan myös autolla. Kulkemani reitti oli pieni osa koko Bretagnen ympäri kulkevaa usean päivän GR34 vaellusreittiä.

Pointe de Grouin

Tuon päiväkävelyn jälkeen, heti reitin loputtua tarkoitukseni palata suoraan bussilla Saint-Malon keskustaan, mutta vasta paikanpäällä selvisikin, että bussi näköalajyrkänteeltä kulkeekin vain kesäisin, toisin kuin turisti-info oli kertonut. Päädyin siis lopulta kävelemään tunnin verran autotien laitaa takaisin Cancalen kirkolle, jonne olin alunperin saapunutkin. Olin siinä vaiheessa kävellyt lähes kuusi tuntia, joten tunti sinne tai tänne ei ollu niin vakavaa. Aurinkorasvaakin oli runsaasti mukana.

Quimper ja pieniä kalastajakyliä

Torstaina aamupäivällä lähdin Saint-Malosta junalla kohti Etelä-Bretagnessa sijaitsevaa Quimperiä, Bretagnen kulttuuripääkaupunkia. Ensimmäisen iltapäivän havainnot Quimperistä oli sen lukuisat Crêperie-kahvilat, joita oli useita vierekkäin aukioilla ja kaduilla. Crêpit tulevatkin alun perin Bretagnesta. Yksi huomio oli myös, että Bretagnessa paikkojen nimet ovat vähän erilaisia kuin Ranskassa muualla, sillä Bretagnessa puhutaan myös bretonia, joka kuuluu kelttiläisiin kieliin.

Kävin Quimperin turistitoimistossa kysymässä, minne voisin tehdä sieltä päiväretken, sillä olin jo oppinut, että aikataulut saa paremmin paikan päältä. Turistitoimistossa opas sitä mieltä, että kaikissa lähialueen kylissä maisemat ovat täysin mahtavan upeat, joten sain kaikkien linjojen aikataulut käteen. Valitsin viimeisen päivän kohteekseni Ranskan vanhimman kalastajakunnan Penmarc'hin, joka on vieläkin kuulema toiminnassa. Pohjois-Bretagnessa Cancalen rantajyrkänteet olivat vaikuttavat, joten halusin nähdä minkälaista rantaviiva olisi Bretagnen toisella puolella.

Quimperistä matka kohta rannikkoa kesti noin tunnin ja pääsin bussilla muutaman kilometrin päähän Pointe de la Torchesta, joka on myös yksi lukuisista kärjistä. Quimperin Airbnb-majoittajani oli suositellut Penmarc'hia ja kuvannut sitä sanoilla "maalainen" ja "luonnonvarainen". Jäätyäni bussista pois keskellä ei-mitään ajattelin kuvauksen olleen oikein sopiva. Muutaman kymmenen minuutin kävelyn jälkeen olin rannalla, jota pitkin lähdin kulkemaan.

Rantaviivan varrella muutaman kilometrin välein tuli vastaan pieniä lähes autioilta vaikuttavia kalanhajuisia muutan tuhannen asukkaan pikkukyliä, joissa lokit lentelivät ympäriinsä. Ynteensä kävelin rannikkoa bussille takaisin noin 15 km. Tuokin reitti oli pieni osa sitä pitkää koko Bretagnen ympäri kulkevaa GR34-vaellusreittiä.

Kävelyni parin viimeisen tunnin aikana sää muuttui sellaiseksi, jota olin odottanut sääennusteen perusteella koko viikoksi eli tiheää tihkusadetta ja tuulta. Paluubussille löytämisestä meinasi tulla kiire ja pieni ongelma, sillä pysäkin nimeksi oli merkitty vain kylä nimi, joten en tiennyt yhtään, mistä sieltä päivän viimeinen bussi kulkisi. Pari boulangerie-leipomoa ja kalakauppaa olivat auki, joista pääsin kysymään neuvoa ja onneksi joku lopulta tiesi bussin pysäkin ja pääsin hyvin takaisin Quimperiin.

Sekä Saint-Malossa että Quimperissä majoituin Airbnb-majoituksissa, joissa talon asukkaat olivat paikalla myös itse. Yksin matkustettaessa se oli iha kiva tapa päästä tapaamaan paikallisia, kuulla heidän tarinoitaan ja nähdä paikallista elämää. Quimperissä majoittani tarjosi aamupalaksi itse tekemiään leivonnaisia, hilloja ja jogurttia. Hänen 4-vuotias lapsenlapsi oli käymässä ja aamuisin kuudelta alkoihin huuto ja juoksu ympäri taloa.

Poitiersiin paluupäivänä kävin aamupäivällä vielä kiertämässä Quimperin lauantaimarkkinoita ennen Ouibussin lähtöä Nantesiin. Nantesista matka jatkui vielä BlaBlaCar-kyydillä Poitiersiin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kokeilin BlaBlaCaria eli jaettua henkilöautomatkustamista, jossa yksityiset autoilijat myyvät paikan autostaan eri pituisille matkoille. Matka meni oikein hyvin ja tuokin on yksi hyvä tapa päästä puhumaan paikallisten kanssa.